Laboratorio Kortepohja
- katsaus yhteiskunnallisen tottelemattomuuden sisältöihin ja alueisiin

6.12.2001 Kuokkavierasseikkailussa (http://kuokkavieras.cjb.net) koimme jotain uutta: yhteiskunnallinen tottelemattomuus yhteisenä toimintamallina ilman ideologisia tunnuksia ylitti eri ryhmien väliset rajat. Varsinaisesti tämä ilmiö ei ollut meille täysin uusi, eikä se myöskään ole irrallinen maailmanlaajuisista tapahtumista, kuten siitä, että Genovassa heinäkuussa 2001 valkohaalareiden tottelemattomuusmallin hyväksyntä laajeni yli ryhmärajojen. Kuitenkin juuri 6.12.2001 koimme ilmiön uudessa yhteydessä sekä meidän omille yhteisöillemme ennenkokemattomassa laajuudessa.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on esitellä tottelemattomien yhteiskunnallisen projektin sisältöjä ja alueita. Puhuessamme "tottelemattomista", tarkoitamme ryhmiä, joiden tavoitteisiin kuuluu levittää tottelemattomuuden käytäntöjä. Missään nimessä tämä ei tarkoita näiden käytäntöjen omimista itsellemme tai puhumista kaikkien tottelemattomien nimissä.

Tottelemattomuus imperiaalista valtaa vastaan

Vaikka puhummekin tottelemattomuudesta, mielestämme nykyisen vallan toimintaa ei voida riittävästi ymmärtää supistamalla se yksinkertaisiin käskynantajan ja tottelijan suhteisiin. Vallan käytännöissä on usein kyse paljon mutkikkaammista suhteista, verkostoista ja toiminnoista kuin yksiselitteisesti osoitettavista vallan "omistajista". Kun vallan kohteena on elämä sinänsä, keho ja mieli kokonaisuutena, vallan ulkopuolista tilaa ei ole.

Olemme usein kutsuneet nykyistä globaalia suvereniteetin muotoa Imperiumiksi, ja levittämämme tottelemattomuuden käytännöt kohdistuvat nimenomaan imperiaalista valtaa vastaan. Imperiumi on viime vuosien aikana syntynyt uusi maailmanjärjestys, jossa poliittinen valta on siirtynyt kansallisvaltioilta uusille globaaleille instituutioille, jotka ovat taloudellisia, poliittisia ja sotilaallisia (G8, WTO, IMF, Maailmanpankki, NATO jne.). Osa Imperiumin koneistoa ovat myös suuryritykset ja niiden globaalit foorumit, media- ja spektaakkeliteollisuus sekä tietysti kansallisvaltiot, joihin - yhä niiden merkityksen muututtua - voi luottaa armeijoiden ja poliisivoimien käytön kannalta. Imperiumin synty ei tarkoita sitä, että maailmaa ohjaisivat "vapaat markkinat". Pikemminkin Imperiumi kykenee käyttämään valikoivasti markkinoiden vapautta päämääriensä ajamiseen. Imperiumin tapa legitimoida poliittista valtaansa on lisääntyvässä määrin sota- ja poikkeustilojen julistamista sekä näissä tiloissa toimimista eikä niinkään sovittelua ja intressien välittämistä.

Imperiumin kehitys poliittisena rakennelmana yhdistyy myös tuotannon jälkiteollistumisen hyväksikäyttöön. Uudessa jälkiteollisessa tilanteessa palkkatyön tarve on vähentynyt erityisesti teknologisen kehityksen seurauksena, ja samanaikaisesti yhteiskunnallinen rikkaus on yhä jatkanut kasvuaan. Toisaalta informaation, kommunikaation sekä tunnetilojen tuotannolla on lisääntyvä osuus tuotannon kentässä, ja vanhanaikaiset, fordistiset tuotantorakenteet ovat murtuneet. Elämästä on tullut erottamatonta työstä. Tähän asetelmaan Imperiumi on vastannut uusliberalistisilla strategioilla, kuten työvoimakulujen pienentämisellä, sosiaaliturvamenojen leikkauksilla, työelämän joustavuuden lisäämisellä sekä muodollisesti "työksi" määritellyn tuottavan osallistumisen normin ylläpitämisellä. Edelliset seikat taas ovat huomattavasti kasvattaneet epävarmuutta ja syrjäytymistä. Eräänä vastauksena tähän tilanteeseen olemme - monien muiden joukossa - esittäneet universaalia, taattua toimeentuloa.

Kun työsuhteet muuttuvat epätyypillisiksi, joustaviksi ja osa-aikaisiksi, mahdollisuus käyttää perinteisiä kollektiivisen painostuksen keinoja, kuten lakkoa, vähenee huimasti. Kun tuotanto leviää kaikkialle yhteiskunnassa, ja kun siitä tulee erottamatonta uusintamisesta (työvoiman uusintaminen on tuotannon ehto eikä päinvastoin), työpalkkaan ja -paikkaan sidottu lakko menettää keskeisen asemansa ja "yhteiskunnallisesta lakosta" tulee keskeisin konfliktiväline. Yhteiskunnallisen lakon tavoitteet eivät enää liity palkkaan, vaan myös uusintamiseen ja sen ehtoihin (ympäristö, globaalipolitiikka, jne.) ja sen paikka ei voi olla tehdas tai työpaikka. Yhteiskunnallisen tottelemattomuuden vastaavuus perinteisen työväestön lakkoon nähden on asia, jota on painotettava jatkuvasti: jos työläisillä on olemassa oikeus lakkoon, on ihmisillä, jotka ovat tuottavia oman työnsä juridisesta statuksesta huolimatta, oltava oikeus sellaiseen lakon muotoon, joka vastaa heidän yhteiskunnallista asemaansa.

Tottelemattomuuteen tulee aina sisältyä keskusteleva, konsensusta rakentava ulottuvuus, uusien verkostojen ja käytäntöjen tuottaminen. On tärkeää huomata, että kollektiivisten fyysisten toimintojen tai tilan haltuunoton lisäksi tottelemattomuus voi tarkoittaa esimerkiksi fyysistä siirtymää, pakenemista alistavien ehtojen keskeltä. Tästä ovat esimerkkeinä siirtolaisten maasta- ja maahanmuuttoliikkeet, jotka haastavat järjestyksen oikeuden määrittää ihmisten "oikeita" paikkoja. Käytännöt kuten kieltäytyminen ja karkuruus ovat taistelua komentoa vastaan poistumisen, "exoduksen" keinoin pikemminkin kuin suoran vastarinnan keinoin. Tottelemattomuus tai yhteiskunnallinen lakko eivät tarkoita kieltäytymistä omasta osaamisesta ja tuottavuudesta, vaan pikemminkin kieltäytymistä imperiaalisesta komennosta.

Osallistava tutkimus

On keskeistä, että tottelemattomuuden käytäntöjä levitetään muuallekin kuin rajattujen pienryhmien keskuuteen. Samalla on selvää, että jo parhaillaan spontaania tottelemattomuutta sekä arkipäiväisiä vastarinnan muotoja harjoittavat monet ihmiset esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeen tai nuorisoproletariaatin keskuudessa. Meidän on kysyttävä, mitkä voisivat olla tapoja kohdata näitä ihmisiä, ei ainoastaan opettaa heitä vaan myös oppia itse, sekä toisaalta juurruttaa tottelemattomuuden käytäntöjä koko yhteiskunnallisen tuottavuuden ja elämän kenttään.

Eräs tällainen aloite on osallistava tutkimus, jonka tavoitteita ovat tuotanto-olosuhteiden selvittäminen, ymmärryksen kasvattaminen muutosmahdollisuuksista sekä työvälineiden tarjoaminen tähän muutokseen. Tutkimuksen tekeminen ei tarkoita tässä todellisuuden valokuvaamista, näennäisobjektiivista laskennallisuutta tai ylhäältä tapahtuvaa havainnoimista. Sen sijaan kyse on tietoisen poliittisesta metodista, joka on vuorovaikutuksellinen ja kommunikatiivinen prosessi, jossa molemmat osapuolet rikastuttavat itseään ja toisiaan. Tutkimuksen on autettava ymmärtämään todellisuutta erityisesti voidakseen asettaa ennakkoehtoja sen muuttamiselle.

Osallistavan tutkimuksen lähtöoletuksiin kuuluu uusien kysymyksenasettelujen avaaminen ja teorian tuottaminen empiriasta käsin, empiriasta joka koostuu pikemminkin syvällisistä tapauksista kuin luvuista. Lähtökohtiin kuuluvat myös tutkijan aseman vaikutuksen tunnustaminen ja sen tarkkaileminen sekä kulttuuristen sidosten ja näkökulmien rajallisuuden myöntäminen. Tutkimuksen tekijä kohtaa ihmisiä aktiivisine haluineen ja tarpeineen, ei yksiköitä joita voi täysin ennustaa. Vaikka jonkinlaiseen tulosten yleistämiseenkin pyritään, se ei ole itseisarvo. Tutkimuksen menestyksen mitta on sen kyky tuottaa kriittistä ja antagonistista yhteistyötä.

Tuottavien subjektien kohtaaminen merkitsee varmasti myös epäluulojen kohtaamista. On ymmärrettävää, että monilla ihmisillä on epäluuloja tutkimuksen tekemistä kohtaan, sillä he tietävät, että tutkimuksia tuotetaan usein joko vain jotain tieteellistä julkaisua varten tai sitten komennon uudelleenjärjestämiseksi ja siten uusintamiseksi. Toisaalta epäluulot voivat liittyä siihen, että "politiikka" on likainen sana, joka liittyy joukkojen käsittelemiseen tiettyjen eliittien vallan lujittamiseksi.

Juuri epäluulojen ylittäminen on osallistavan tutkimuksen ensimmäinen vaihe. Tutkimuksen toinen vaihe on alustava vaihe, jossa tehdään taustatutkimus ja luodaan kommunikaatiostrategia, joka kierrättää erilaisia kokemuksia, ja joka tuottaa mahdollisuuksia tuotanto-olosuhteiden kritiikille. Kolmas vaihe on suoritusvaihe, jossa työläiset tekevät itsetutkimusta, joka juurtuu organisoitumiseen ja taisteluihin. Toisin sanoen kyse ei ole siitä, että tarvitaan etujoukkoja kertomaan mikä taistelu on ja mitkä ovat sen välineet, vaan tarvitaan käytäntöjen kuten tottelemattomuuden levittämistä ja taisteluja, jotka kykenevät tuottamaan tietoisuutta ja hallitsemaan itseään.

Olemme syksyllä 2001 tuottaneet "Metropolitaaninen työläistutkimus"-artikkelikokonaisuuden, jonka ensisijaisena tarkoituksena on auttaa tutkimuksen toteuttamisesta kiinnostuneita selvittäen niin tutkimuksen tekemisen vaiheita kuin eräitä tuotannossa tapahtuneita muutoksia (postfordismi, immateriaalinen työ jne.). Vuoden 2002 aikana jotkut meistä tulevat osaltaan toteuttamaan osallistavaa tutkimusta mm. postityöntekijöiden ja sairaanhoitajien keskuudessa. Tätä tarkoitusta varten olemme tuottaneet käännöstyönä kyselylomakkeen ja soveltaneet sitä eri sektoreiden tarpeiden mukaan.

Kokemukset Koivulasta ja sosiaalikeskusmallin tulevaisuus

Myös tilojen haltuunotto on tärkeä yhteiskunnallisen tottelemattomuuden malli. Tästä käy esimerkiksi lyhytaikainen Koivulan sosiaalikeskus, projekti johon osallistui ihmisiä verkostostamme. Koivula on Helsingin kaupungin HUS:lle (Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri) vuokraama kiinteistö, joka oli ollut tyhjillään useita vuosia, kunnes se vallattiin 1.syyskuuta 2001. Valtauksen tavoitteena oli sosiaalikeskuksen luomisen lisäksi saada asuntoja mahdollisimman monelle nuorelle. Valtaajat halusivat myös herättää keskustelua mm. siitä, miksi useita taloja pidetään tyhjillään samalla kun asuntopula pääkaupunkiseudulla pahenee jatkuvasti ja varsinkin nuorten sekä opiskelijoiden on vaikea saada kohtuuhintaista asuntoa. HUS ei suostunut keskustelemaan valtaajien kanssa missään vaiheessa lukuunottamatta jatkuvia vaatimuksia poistua talosta ehdoitta. Valtaus päättyi lokakuun 15. päivä poliisien saapuessa ja pidättäessä talossa olleet kaksitoista ihmistä.

Joidenkin "ulkopuolisten" oli Koivulan tapauksessa hankala ymmärtää juuri sitä, että kyseessä ei ollut vain protesti tai kannanotto, vaan tilojen haltuunottaminen niiden käyttöä varten. Vuokratun tilan käytöllä on aina ehtonsa, vuokrasopimus on helposti purettavissa, ja siten vuokrattua tilaa ei voi sanoa itsehallituksi siinä missä vallattua. Sosiaalikeskusmallin yhtenä kantavana periaatteena on luoda "laboratorio", jossa voidaan käytännössä kokeilla vaihtoehtoisia yhteisössä elämisen malleja. Tavoitteena on samalla laajentaa toimintaa ympäröivään yhteiskuntaan. Voittoa tuottava toiminta ei ole tilan tavoite, mutta joissain tapauksissa maksun periminen palveluista (esim. alkoholi, ruoka, elokuvat jne.) voi olla tarkoituksenmukaista.

Sosiaalikeskuksen olennainen osa on avoin, demokraattinen päätöksentekomalli. Valmista mallia ei ole olemassa, vaan jokainen yhteisö luo päätöksentekomallin tarpeidensa mukaan. Koivulassa talon asioista päätettiin talokokouksissa, joiden esityslistat olivat oleskeluhuoneen seinällä. Kokouksen alussa valittiin sihteeri sekä "fasilitaattori", jonka tehtävänä oli lähinnä jakaa puheenvuorot. Pöytäkirja laitettiin olohuoneen seinälle, jotta myös ne, jotka eivät päässeet kokouksiin, saivat tiedon päätöksistä. Luonnollisesti tähän alueeseen sisältyi myös ongelmia kuten ristiriita tehokkuuden ja perusteellisuuden välillä, asioiden jakaminen työryhmien ja yleiskokousten kesken tai epävirallisten johtajuuksien muodostuminen.

Koivulaan oli suunnitteilla toimintaa paljon enemmän kuin sitä koskaan ehdittiin järjestää. Näkyvin ja pisimmälle suunniteltu toimintamuoto oli kahvila, jota pidettiin auki joka lauantai. Kahvilan pääasiallinen tarkoitus oli madaltaa "tavallisten ihmisten" kynnystä tulla tutustumaan taloon. Kävijöitä oli suhteellisen paljon, parhaina päivinä muutamia kymmeniä. Kahvilan lisäksi saatiin aikaan vaihtotori, ja jonkin verran talossa pidettiin myös eri ryhmien kokouksia. Muille suunnitelmille (esimerkiksi ruokaa tarjoava kahvila, puutyöpaja, ateljee, kurssit maahanmuuttajien tarpeisiin) ei koskaan ehtinyt löytyä toteuttajia.

Koivulassa asui parikymmentä ihmistä ja siellä vietti aikaansa lisäksi muutama kymmenen ihmistä aktiivisesti. Talon toiminta polki loppuvaiheessa paljolti paikoillaan ja toimintamahdollisuudet olivat alituisen epävarmuuden ym. vuoksi vähintäänkin rajalliset. Käytännön syistä (vartijat ja poliisit) ovi oli lukossa lukuunottamatta kahvilan aukioloaikaa. Koska kyseessä on asumiskäyttöön rakennettu kerrostalo, tilaratkaisut olivat sen mukaisia, ja myös tämä rajoitti käyttömahdollisuuksia. Ongelmia aiheuttivat myös kysymykset kuten yksityisen ja julkisen tilan jakaminen (millainen ratkaisu olisi paras sosiaalikeskusmallin toteutumisen kannalta?) sekä asukkaana olemisen määritelmä (mitä yhteiseen toimintaan osallistumisen muotoja asukkaalta edellytetään?).

Toimiville sosiaalikeskuksille on sosiaalista tilausta nyky-yhteiskunnassa. Etenkin alaikäisillä, jotka eivät baariin pääse, on puute oleskelupaikoista. Kaupungin ylläpitämät nuorisotilat, rajattuine aukioloaikoineen ja tiukkoine sääntöineen, ovat rajallinen ratkaisu, joka ei tavoita eniten tarvitsevia. Koivulassa saatiin huomata, että pelkästään vallatun talon olemassaolo ei riitä vetämään paikalle kovinkaan paljoa porukkaa, vaikka talo sijaitsisikin aivan keskustassa. Kynnys tulla vain tutustumaan on varmasti aika korkea, eikä vaikkapa Helsingin lähiönuorilla välttämättä ole sen suurempaa intressiäkään tulla vain kahville toiselle puolelle kaupunkia. Palvelutarjonnan tulee olla lähellä potentiaalisen käyttäjäkunnan tarpeita, eli siihen voi kuulua esimerkiksi musiikkitapahtumia (mahdollisuus joka Koivulan osalta oli poissuljettu sairaalan läheisen sijainnin vuoksi), skeittiramppeja, biljardipöytiä ja yksinkertaisesti hengaustilaa. Koivula oli varmasti vasta alkua...

Naistyöryhmä

Tunnustamme naisten autonomisen järjestäytymisen tarpeen kiistatta. Autonomisesti tunnemme voivamme vapaammin ottaa esille tärkeinä pitämiämme asioita, ilman että ne heti arvotettaisiin jotenkin vähäpätöisemmiksi. Sama pätee toimintakohteitten valintaan: voimme tehdä päätöksemme, julkilausumamme ja toiminnan omista lähtökohdistamme käsin. Lisäksi tällä tavoin pyrimme tekemään naisten panoksen aktivismissa ja yleensä yhteiskunnassa näkymättömästä näkyväksi. Naisten tekemä työ on pitkälti näkymätöntä - ihan ilman valkeita haalareitakin.

Tästä selkeästä eronteosta huolimatta painotamme sitä, ettemme halua ghettoutua verkoston marginaaliin, vaan tärkeinä pitämämme asiat on tuotava selkeästi esille myös tottelemattomien sisäisesti. Naisten ryhmä ei tule olemaan vain tottelemattomien sisäinen projekti, vaan itsenäinen, laajempi ryhmä, johon otetaan mukaan toimijoita niin tottelemattomien verkoston sisä- kuin ulkopuoleltakin.

Olemme käyneet toiminnan kohteista vilkasta, laajaa keskustelua, ilman että olisimme kyenneet nostamaan mitään erityisaihetta keskeisimmäksi teemaksi. Puhetta on ollut esimerkiksi siirtolaisuuden sukupuolittuneisuudesta ja kansalaispalkasta. Lisäksi olemme harkinneet yleisen kotityölakon agitoimista naistenpäiväksi ja järjestäytymistä naisblokeiksi tulevissa mielenosoituksissa.

No Border -verkosto

No Border -verkosto (http://www.noborder.org) on yksi niistä kansainvälisistä verkostoista, joihin olemme osallistuneet, ja joiden toimintaan olemme tyytyväisimpiä. Euroopan No Border -verkosto syntyi ensimmäistä kertaa 1996 ja aktivoitiin uudestaan syksyllä 1999 Tampereen EU-huippukokouksen aikaan. Verkostoa oli perustamassa ihmisiä ja ryhmiä, jotka olivat osallistuneet erilaisiin EU:n maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaa kritisoineisiin liikkeisiin, kuten laittomien maahanmuuttajien "sans papiers"-liike Ranskassa, Italian liike maahanmuuttajien pidätyskeskusten (kuuluisimpana Milanon Via Corelli ) sulkemiseksi, Saksan "Kein mensch ist illegal", Englannin National Coalition of Anti-Deportation Campaigns (NCADC) jne.

Yhdistävänä tekijänä verkostolle on ollut toisaalta vaatimus oikeudesta liikkua (ja asettua asumaan) vapaasti, ja toisaalta monenlaisten suoran toiminnan muotojen harjoittaminen (karkotusten estäminen, mielenosoitukset ja kansalaistottelemattomuus rajoilla sekä pidätyskeskusten ympärillä, valtaukset, laittomien maahanmuuttajien tukeminen).Viime aikoina on tullut ilmeiseksi tarve käynnistää tämän verkoston toimintaa myös Suomessa. On huomattava, että laiton siirtolaisuus on todellinen biopoliittinen liike Imperiumin moninaisuudelle asettamia rajoja vastaan. Laittomat siirtolaiset ovat tällä hetkellä ehkä suurin ja tärkein yhteiskunnallisesti tottelematon subjekti Euroopassa.

Ranskan Strasbourgissa järjestetään heinäkuussa 2002 ensimmäinen yleiseurooppalainen No Border -leiri. Paikka on valittu Strasbourgissa sijaitsevan SIS:n (Schengen Information System) päämajan ja tietokonekeskuksen takia. SIS on tärkein eurooppalaisten viranomaisten käytössä oleva yhteinen tietojärjestelmä, jonka roolia ollaan kasvattamassa, ja jonka merkitys maahanmuuttajien (ja lisääntyvässä määrin myös yhteiskunnallisten aktivistien) kontrollissa on keskeinen. Paikan valinta liittyy myös osin rajakontrollin muuttuviin painopisteisiin: kaikissa EU-maissa ollaan lisäämässä varsinaisen rajavalvonnan lisäksi myös maan sisällä tapahtuvia tarkastuksia, joilla etsitään laittomia maahanmuuttajia. Leirille ollaan odottamassa yhteensä ehkä 1000-3000 ihmistä ympäri Eurooppaa ja sen on tarkoitus kestää kymmenen päivää. Jonkinlainen loppuhuipennus (iso mielenosoitus, festivaali tms.) on myös suunnitteilla. Näillä näkymin Suomesta järjestetään bussikuljetus No Border -leirille.

Muista No Border -verkoston projekteista mainittakoon moskovalaisen "Autonominen toiminta"-kollektiivin projekti niiden tshetshenialaisten pakolaisten auttamiseksi, jotka haluavat anoa turvapaikkaa muista maista, erityisesti EU-alueelta. Projektin ensimmäisenä vaiheena on tuottaa tällä hetkellä maan sisäisinä pakolaisina oleville tshetsheeneille jaettava kirjanen, jossa selostetaan keinoja, joilla voi yrittää päästä EU-alueelle ja saada oleskeluluvan. Ajatuksia on myös yhteisestä vastatoiminnasta IOM:n (International Organization on Migration) ympärillä. IOM:n tarkoituksena on säännellä ja hallinnoida siirtolaisuusvirtoja, ja sen toimenkuvaan kuuluu ihmisten lähettäminen takaisin "kotimaihinsa". Myös Suomessa IOM hoitaa karkotettujen ihmisten palauttamisen. Järjestö pyrkii yleisesti ottaen estämään ja ehkäisemään laitonta siirtolaisuutta sekä tehostamaan rajavalvontaa ja laittomien siirtolaisten etsintää.

Lisäksi ensi kesäksi on suunnitteilla rajaleirejä Saksan ja Puolan rajalle, Puolan itärajalle sekä mahdollisesti Suomen ja Venäjän rajalle (Imatra-Svetogorsk). Yleisesti ottaen Suomen tilanteesta kannattaa myös huomioida suunnitteilla oleva maahanmuuttajien säilöönottokeskus, johon vietäisiin pikakäännytettäviä, karkotettavia sekä muuten eristyksessä turvapaikkahakemuksen käsittelyä odottavia. Nykyisellään nämä eristettävät pidetään (lain ja ihmisoikeussopimusten vastaisesti) vankiloissa tai poliisiputkissa. Olosuhdeongelmien lisäksi säilöönottokeskus mahdollistaa paljon nykyistä laajemman hallinnollisen eristyksen käytön Suomessa. Lisätiedot: http://fi.noborder.org/.

Kööpenhaminan "vastahuippukokous"

Nähdäksemme Imperiumin huippukokousten yhteydessä tapahtuvien suurten mobilisaatioiden aika on ohi. Tähän on montakin syytä, joista tärkeimpinä saatavilla olevien julkisuushyötyjen irtisaanti (yleiseen tietoisuuteen murtautuminen), Imperiumin autoritaarinen käänne sekä tarve keskittyä enemmän tuotannollisen yhteistyön voimien piirissä toimimiseen. Joka tapauksessa erilaisilla alueellisilla mobilisaatioilla on tulevaisuudessakin paikkansa jatkuvuuden luojina sekä toisaalta verkostoitumisen välineinä. Kööpenhaminan EU-huippukokouksen (joulukuu 2002) yhteydessä tulee tapahtumaan vastatapahtumien mobilisaatio, joka muistuttanee Göteborgin prosessia kesäkuussa 2001, ja joka on samalla meille hyvin tärkeä projekti.

Tiedämme, että tässä prosessissa on läsnä voimia, joiden agendalla ovat EU:n vastustaminen ja kansallisvaltioiden suvereniteetin puolustaminen (valuuttanostalgioineen ym.) - aivan samalla tavalla kuin Göteborgissakin EU:n vastustajilla oli oma mielenosoituksensa. Meidän lähtökohtamme on ihmisten vapaan liikkumisen oikeuden nostaminen keskeiseksi teemaksi. Pidämme tätä kysymystä hyvin olennaisena ehtona ja kynnyksenä sen kannalta, mihin mobilisaation alueisiin menemme mukaan - esimerkiksi nationalististen voimien kanssa emme tule tekemään yhteistyötä. Ympäripyöreiden julistusten sijaan on tärkeämpää kehittää laadullisia aspekteja. Toistaiseksi meillä ei ole tarkkaa käsitystä toimintamallista, mutta se on asia josta tullaan varmasti käymään paljon keskusteluja. Itse asiassa pidämme Kööpenhaminan mobilisaation eräänä keskeisenä funktiona pohjoismaisen tottelemattomien verkoston tiivistämistä ja laajentamista sekä luonnollisesti tämän yhteyttä maahanmuuttajien itseorganisaatioon.

Kööpenhaminan mobilisaatioon sisältyy paljon ongelmia. Pienin näistä ei ole odotettavissa olevien repressiotoimenpiteiden taso, erityisesti Tanskan hallituksen äärioikeistolaisuuden vuoksi. Ongelma on myös joidenkin mobilisaation subjektien toiminnan ennalta-arvaamattomuus ja järjestäytymättömyys, mikä saattaa osaltaan tuottaa täysin epätarkoituksenmukaista tuhoa sekä sivullisten vaarantamista. Lisäksi on huomattava kysymys siitä, että mikäli keskeisenä asiana nostetaan esiin laittomien siirtolaisten asiaa, kuinka voidaan turvata nämä ihmiset pidätyksiltä mielenosoituksissa. Tällöin on varmasti edellytyksenä huomattava rauhanomaisuus, mutta toisaalta pidämme tarpeellisena tuottaa nimenomaan tottelemattomia toimintamalleja.

Verkosto ja verkostoituminen

Verkostomme järjestäytyminen on varsin väljä ja epämuodollinen. Jäsenrekisteriä ei ole, ja "jäseninä" pidetään niitä, jotka osallistuvat toimintaan sekä keskusteluihin aktiivisesti. Suhtaudumme avoimesti ja myönteisesti siihen, että uusia tottelemattomien ryhmiä perustettaisiin uusille paikkakunnille (ja miksei myös paikkoihin missä sellaisia jo on).

Työnjakoomme ei ole muodostunut virallisia rakenteita, vaan eri tilanteissa eri ihmiset ovat mm. esiintyneet mediassa, tuottaneet teoriaa, vierailleet ulkomailla ja hoitaneet diplomatiaa. On tietenkin selvää, että on muodostunut epävirallisia rakenteita, mutta tässä ei sinänsä ole mitään ongelmallista, jos nämä rakenteet osataan tunnistaa sekä tarvittaessa kyseenalaistaa. Mahdollisuus toteuttaa tehtävien jakoa ja kierrättämistä riippuu eri henkilöiden erilaisesta osaamisesta ja osallistumismahdollisuuksista. Voidaan katsoa, että verkoston järjestäytyminen koostuu kommunikaatioverkostojen lisäksi erilaisista työryhmistä (osallistavan tutkimuksen työryhmä, naistyöryhmä, verkkosivutyöryhmä jne.).

Yksi toimintamme keskeisistä alueista on julkaisutoiminta. Toisaalta olemme osallistuneet autonomisten - joskin meitä lähellä olevien - lehtiprojektien kuten Megafonin (http://megafoni.kulma.net) tai Muutoksen Kevään (http://www.kulma.net/mkevat/) tuottamiseen, ja toisaalta sisällön tuottamiseen Vaikuttavan tietotoimiston sivuille (http://www.vaikuttava.net). Pamfletteja julkaisimme vuonna 2001 kaksi, jo mainitun "Metropolitaaninen työläistutkimus" -vihkosen lisäksi "Keisari ja kulkuri - kirjoituksia siirtolaisuudesta, kansalaisuudesta ja suvereniteetista" -pamfletin.

No Border -verkoston lisäksi yksi tärkeimmistä kansainvälisistä verkostoista meille on ollut PGA eli People's Global Action (http://www.agp.org), lukuisten "etelän" ja "pohjoisen" uusliberalismin vastaisten liikkeiden yhteistyökanava, jonka nimissä ei tosin toimintaa järjestetä. Yleisesti ottaen suhtaudumme yhteistyöhön pikemminkin laadullisesti kuin määrällisesti: yhteistyö sinänsä ei ole itseisarvo, vaan tärkeää on se millaisia käytännön polkuja yhteistyö avaa ja millaisin ehdoin. Keskeisiä näistä ehdoista meille ovat yhteiskunnallisen tottelemattomuuden hyväksyntä, samankaltainen ymmärrys tärkeimmistä vaatimuksista (taattu toimeentulo, ihmisten vapaa liikkuminen, autonomia pääoman komennosta jne.) sekä irtaantuminen kansallisvaltioiden puolustamisesta. Mielestämme on hyvin olennaista, että verkostoituminen merkitsee suhteiden ja kamppailujen luomista yhteistyössä niiden kanssa, joita todelliset ongelmat koskevat ("näkymättömät" kuten maahanmuuttajat, asunnottomat, työttömät, pätkätyöläiset, opiskelijat jne.), eikä kansalaisjärjestöjen välistä koordinointia ja sovittelua. Ensinmainittujen järjestäytyminen on se joka ensisijaisesti synnyttää kamppailuja.

Yhteistyöhön puolueiden kanssa suhtaudumme kriittisesti, sillä näemme parlamentarismissa piirteitä, jotka tarjoavat loputonta sovittelua sekä vallitsevan järjestyksen legitimointia. On myös huomattava, että perinteinen massapuolueiden aika, jona puolueiden mielipiteenmuodostus perustui enemmän puoluejärjestön osien keskustelulle, on ohi. Nyt monet puolueet - kuten Vihreä liitto - tarvitsevat kansalaisliikkeitä kannatusperustansa ylläpitämiseksi. Samanaikaisesti kansallisten parlamenttien merkitys on vähentynyt, vaikka yhä joissain kysymyksissä parlamenttien kokoonpanolla voikin olla paljon merkitystä (esim. ydinvoimapäätös, parisuhdelaki). Meidän lähtökohtamme on vahvistaa puolueiden riippuvaisuutta kansalaisyhteiskunnasta eikä toisinpäin. Toisaalta nyky-yhteiskunnassa yhteiskunnallisten liikkeiden hyvät suhteet joihinkin puoluekentän tahoihin voivat olla tärkeitä jo niiden turvallisuuden kannalta (esimerkiksi parlamentaarikkojen läsnäolo mielenosoituksissa on vähentänyt mielenosoittajien fyysisen loukkaantumisen vaaraa). Pidämme tärkeänä yhteistyötä erityisesti Vihreän liiton nuorisojärjestön kanssa, ja tähän sisältyy kiinnostus ehdolle asettumiseen 2003 eduskuntavaaleissa.

Viime vuosien erääksi uudeksi organisaatiomuodoksi ovat kehkeytyneet ns. sosiaalifoorumit. Mitä tulee Suomen sosiaalifoorumiin (tai Pro demokratia -liikkeeseen), meillä on epäilyksemme siitä, että se voisi olla muuta kuin jälleen uusi kansallisvaltiota rakastavien tahojen yritys rakentaa "kansanliike" ilman todellista yhteyttä "näkymättömien" taisteluihin.

Maailman sosiaalifoorumi (WSF) Porto Alegressa, Brasiliassa, on luonnollisesti kiinnostavampi prosessina, jonka tavoitteena on luoda "Seattlen liikkeiden" pitkän aikavälin strategiat ja tavoitteet. Tähän prosessiin osallistuu myös meidän kansainvälistä verkostoamme. Joka tapauksessa, meillä on epäilyksemme siitäkin, sillä PT, yksi Porto Alegren keskeisistä subjekteista, joka on samalla myös todennäköinen tuleva hallituspuolue Brasiliassa, ei poliittisena voimana ole koskaan asettanut keskeiseen asemaan ei-valkoisen moninaisuuden intressejä. Lisäksi Porto Alegren prosessiin kuuluu subjekteja, joiden asialistalla on huomattava kansallisvaltiollisuuden affirmointi. Mielestämme järkevin ehdotus voisi olla sellainen, joka - samalla kun se laajentaa tottelemattomuutta kehittyneimmissä kapitalistisissa maissa - kerää saman ehdotuksen ympärille etelän nuoret, pohjoisessa asuvat siirtolaiset ja marginalisoiduimmat etelän subjektit naisista alkuperäisväestöön. Käytännössä tämä tarkoittaa kieltäytymistä kaikista perinteisistä ratkaisuista ja poliittisista sovitteluista sosiaalifoorumien sisällä ja tottelemattomien työpöydän perustamista kaikkialla.

Kieli- ja teoreettisuuskysymys

Olemme joskus saaneet kritiikkiä kielellisestä ilmaisustamme. Toisaalta olemme saaneet myös myönteistä palautetta siitä, että olemme kyenneet sanomaan jotain uutta tai ylipäätään uudistamaan yhteiskunnallisten liikkeiden kielenkäyttöä, tuomaan sen kosketuksiin muuttuneen maailman kanssa.

Nähdäksemme molemmat reaktiotavat kertovat siitä, että teoreettinen tuotteliaisuus on yksi voimavaroistamme. Vaikka ilmaisumme selkeydessä voikin olla parantamista, kielen "vaikeus" on provosoivaa, se saa aikaan ajatuksia, joita "helppo", toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos menevä kieli ei aiheuta. "Teoreettisuudesta" kritisoineet eivät ole ehkä ymmärtäneet sitä, että teoria on tuottava elementti, ja että monimutkaisiinkin kirjoituksiimme on aina sisältynyt todellisia poliittisia ehdotuksia. Voidaan myös kysyä, onko kriittisyys kielenkäyttöämme kohtaan ollut epätoivoista takertumista menneen maailman käsitteisiin ("kansa", "imperialismi" jne.). Toisaalta on muistettava, että olemme myös pyrkineet aktiivisesti määrittelemään käyttämiämme käsitteitä tai nimiä, mistä on osoituksena mm. "Postfordistinen sanakirja". Lisäksi kielenkäyttökysymys on alituinen aihe myös sisäisessä keskustelussamme.

Ilmeisesti kohtaamamme kritiikin taustalla on yhtenäiskulttuurin hajoaminen laajempana ilmiönä. Nykyiset yhteiskunnalliset liikkeet toimivat keskellä yhteiskunnallisen ja kulttuurisen murroksen jaksoa, toisaalta toimijoina tuottaen tätä murrosta, johon liittyvät mm. päätöksenteon kansainvälistyminen sekä laaja kulttuurinen vaihto. Yhtenäiskulttuurin hajoaminen tässä murroksessa merkitsee sitä, että yhä vähemmän esiintyy yhtä "kansankieltä" ja "kansan" yhdessä jakamaa merkitysten kenttää tai tietoisuutta. Tässä tilanteessa meidän on kyettävä älykkäästi käsittämään sekä taitamaan erilaisia puhetapoja, samalla ymmärtäen sen, että keskusteluperinteet eivät ole koskaan vain ilmaisemisen käytäntöjä, vaan myös käsittämisen ja ajattelutapojen perinteitä: meiltä on turha vaatia kieltä, joka ei ole kosketuksissa nykymaailmaan tai materialistiseen käsitykseen todellisuudesta.

Jyväskylässä 11.-13.1.2002

Laboratorio Kortepohja