Christian Marazzin haastattelu kirjasta “Pääoma ja kieli”

Luganossa, Sveitsissä syntynyt Christian Marazzi on opiskellut Padovan yliopistossa Italiassa ja Lontoossa (London School of Economics). Hän väitteli tohtoriksi taloustieteissä (City University of London) ja on sittemmin opettanut Padovassa, New York State Universityssa ja Lausannessa. Tällä hetkellä Marazzi on vierailevana professorina Yhdysvalloissa ja tutkimuspäällikkönä sveitsiläisessä taloustutkimuslaitoksessa.

Marazzin teoksista tunnetuin on Il posto dei calzini. La svolta liguistica dell'economia e i suoi effetti nella politica (Ed. Casagrande, Bellinzona 1994) eli "Sukkien paikka. Talouden lingvistinen käänne ja sen poliittiset vaikutukset". Siinä hän tarkastelee yhteismitattomuuden ongelmaa käyttäen esimerkkinä naisten ja miesten erilaisia kokemuksia siitä, mikä oikeastaan on sukkien oikea paikka kun ne on riisuttu jalasta. Teos laajenee koko modernin talouden ja tuotannon "kielellisen käänteen" analyysiksi. Kirja on käännetty ranskaksi ja saksaksi. Vuonna 1998 hän julkaisi kirjan E il denaro va. Esodo e rivoluzione dei mercati finaziari (Ed. Casagrande, Bellinzona). Suomeksi jotakuinkin "Ja raha liikkuu. Finanssimarkkinoiden exodus ja vallankumous". Siinä hän tarkastelee siirtymää fordismista postfordismiin hintojen yleisen alenemisen ja postfordismille luonteenomaisen elävän työn arvottamisen kautta. Kirja on käännetty myös saksaksi (Rotpunkt Verlag, Zurich 1999). Marazzin viimeisin teos on Capitale & linguaggio (Derive&Approdi, Milano 2002), suomeksi "Pääoma & kieli". Kirjassa Marazzi tutkii uuden talouden mittaamisen ongelmaa ja kriisiä sen arvon realisoimisen ainoana keinona.

___

Christian Marazzin haastattelu kirjasta “Pääoma ja kieli”

Sveitsiläisen taloustieteilijän Christian Marazzin uusin kirja Capitale & Linguaggio (Derive&Approdi 2002) - suomeksi Pääoma ja kieli - jakaantuu kolmeen lukuun. Marazzi lähtee liikkeelle postfordismin käsitteestä ja päätyy uuteen talouteen käyden läpi ns. finanssimarkkinoiden vallankumouksen ja "finanssien yhteiskunnallistumisen".

Historiallinen lähestymistapa uuden talouden kriisiin - mitä se tarkoittaa? Onko kyse asiasta, joka on täysin loppuunkäsitelty, vai voiko se ottaa vielä muita muotoja?

- Sanotaan, että uutta taloutta on tutkittu sen syklisessä ilmenemismuodossa, siis sekä sen kasvun että sen taantuman vaiheessa, mutta tämä ei tarkoita, että asia olisi loppuun käsitelty. Nykyisessä taantuman vaiheessa uusi talous on kääntynyt tai sekoittunut käynnissä olevaan sotaan (terrorismia vastaan). Tietyssä mielessä voidaan sanoa, että jos bin Ladenia ei olisi ollut, tämä sota olisi pitänyt keksiä. Selitän tarkemmin. Käytännössä ollaan yrittämässä teknologiaboomin aikana luodun tuoteylijäämän muuntamista kontrolli- ja turvallisuusyhteiskunnan järjestelmiksi. Sota kiihdytti taantumavaihetta lyhentäen sen pituutta.

Toisin sanoen, sota on siis ymmärrettävä tuotannon ylijäämän hävittämiseksi?

- Se ei ole uutta. Niin on aina tapahtunut. Nykyään meillä on käsissämme uusien teknologioiden tuottama uusi ylijäämä. Puhutaan myös digitaalisesta runsaudensarvesta, siis informaatiotuotteiden ylijäämästä. Kirjassani on luku attention economy'sta; se on analyyttinen kategoria ja auttaa ymmärtämään, mitä luonteenpiirteitä on uudella taloudella, joka tuottaa hyödykkeitä, jotka vaativat että ne saataisiin myydyksi, kuluttajan voimakasta kiinnostusta. Samaan aikaan tämä uusi talous supistaa kiinnostukselle välttämätöntä aikaa. Nimenomaan siksi, että se vaatii hävittämistä, se on enemmän kuin uutta taloutta, se on antitaloutta.

Microsoftin tapaus on valaiseva tässä yhteydessä…

- Se johtuu tuotteiden immateriaalisesta luonteesta, tuotteiden, joiden tavaraluonteen kielellisyys johtaa hyvin korkeaan innovaatiotasoon, koska ne ovat helposti jäljennettävissä. Pelkkä niiden markkinoille päästäminen tekee niistä julkisia, mutta jotta kyettäisiin pitämään hengissä kapitalistisen talouden perusluonne, niiden on perustuttava yksityisomistukselle. Jatkuva innovaatio on se, joka antaa mahdollisuuden yksityistää sitä, mikä on syntynyt julkisesti.

Ja internetin tapauksessa…

- Yksityistäminen kyllä tapahtuu immateriaalioikeuksien ("intellectual property rights") avulla. Yksi, klassiseksi muuttunut esimerkki on aspiriini. Se on laajalle levinnyt ja paljon käytetty tuote, jota monet voisivat valmistaa, mutta Bayern on pitänyt pitkään hallussaan patenttia. Tämä sama ristiriita, että tuotetaan julkiseksi tulleiden välineiden avulla yksityistettyjä tuotteita, on uuden talouden perustava luonteenpiirre ja sen väkivaltaisen luonteen perusta. Olen huomaavinani tiettyä symmetrisyyttä uuden sodan ja uuden talouden kesken.

Suuri yleisö tuli tietoiseksi uuden talouden kriisistä high-tech -sektoriin sidoksissa olleiden finanssimarkkinoiden kautta. Mainitset kirjassasi internetin käyttöön oton finanssien yhteiskunnallistumisen muotona. Koko maailman finanssimarkkinoille pääsyyn ja rikkauden illuusion luomiseen riitti klikkaus omalla päätteellä. Voiko tämä euforia vielä palata, vai ovatko markkinat tasaannuttaneet sen?

- Finanssimarkkinat teollisuusjärjestelmän rahoitusmuodon mielessä on todellisuudessa välineenä mahdotonta palauttaa takaisin. Uusien markkinoiden kasvuvaiheessa kaikki näkivät ennalta, että tämä ei voi kestää ikuisesti, mutta kukaan ei kyennyt pysäyttämään säästöjen maailmanlaajuista siirtymistä pörssimarkkinoille. Tämä on muuttunut luonnolliseksi varsinaisille tuottamisen muodoille. Uudessa taloudessa on mahdoton kuvitella perinteisen tyyppistä rahoitusta, siis pankkirahoitusta. Riittää kun ajatellaan tutkimus- ja kehitystyötä. Riskipääoma rahoittaa neljää patenttia viidestä. Uuden talouden kriisi on paljastanut finanssimarkkinoiden haavoittuvuuden. Ja kyse on kriisistä, joka on kestänyt jo kaksi vuotta. Mukaan lukien myös tosiasia, että kyse on taloudesta, jolla on taipumusta rikollisuuteen. Enronin ajatteleminen riittää. Kirjassani on joukko elementtejä, jotka vievät näihin päätelmiin. Uusi talous on antanut general intellect'ille, yleiselle yhteiskunnalliselle tiedolle, erilaisille laajalle levinneille tiedoille strategisen tuotantovoiman aseman. Ja nimenomaan tuotantovoiman julkinen luonne, siis kieli, on se, joka johtaa ratkaisevaan joukkoon seurauksia uuden kapitalismin luonteelle ja jotka vievät siihen, mitä minä kutsun väkivallan artikulaatioksi. Väkivaltaisia ovat ne, jotka kätkevät pieniltä ja keskisuurilta investoijilta tärkeitä tietoja tai tosiasioita ja varastavat, sillä juuri niin tapahtuu panemalla sileäksi eläkeläiset ja kotirouvat.

Kirjasi nimi on pääoma ja kieli. Miksi ?

- Olen täysin vakuuttunut siitä, että kielestä on tullut vastine sille, mitä vanhassa taloudessa oli psyko-fyysinen työvoima. Nykyään tuotetaan kommunikoiden. Myös markkinaheilahtelujen kommunikointi on tuotannon väline. Riittää kun muistetaan, miten Bushin Japanissa puheessaan tekemä erehdys sai jenin romahtamaan. Muutamaksi tunniksi, mutta se tapahtui kuitenkin, eikä se ollut ensimmäinen kerta.

Puhut myös lisäarvon paluusta…

- Sen teen tarkasti määrätystä syystä. Uusien teknologioiden myötä ja kun on omaksuttu just in time ja zero stock, julistettiin kuolleeksi ylituotannon käsite, ylijäämän realisoinnin tai myynnin ongelma. Nyt uuden talouden kriisin yksi yllättävimmistä puolista on ollut valtavien varastojen kasvu. Kuinka tämä uusi akkumulaatio on selitettävissä, ellei syklin teorian ja kysynnän todellisen vähenemisen avulla? Jos lisäämme tähän hyvinvointivaltion kriisin, joka leikkaa pois toisen osan lisäkysynnän luomiselta, ymmärretään kuinka uuden talouden kriisi riippuu yhteiskunnallisen rikkauden liiallisesta yksityistämisestä.