ONNETTOMUUDEN TEHDAS
Franco "Bifo" Berardin haastattelu

Franco "Bifo" Berardi elää ja työskentelee Bolognassa, Italiassa. Hän on toiminut politiikassa aina 1960-luvulta saakka, osallistuen mm. Potere Operaio -liikkeeseen sekä Radio Alice -radioaseman (Euroopan ensimmäinen vapaa radioasema) perustamiseen. 1970-luvun lopulla Berardi kirjoitti mm. nuorisoliikkeistä ja sitä seuraavina vuosikymmeninä hän on kirjoittanut mm. kyberkulttuurista. Nykyisin Berardi opettaa Bolognan yliopistossa ja on mukana myös kustannusalalla.

Matt Fuller & snafu: Uudessa kirjassasi, The Factory of Unhappiness, kuvailet tiettyä luokkamuodostelmaa, "kognitariaattia", tietotyöläisen ja proletaarin yhteensulautumaa. Lisäksi olet aiemmin käyttänyt "virtuaalisen luokan" käsitettä. Mitkä ovat kognitariaatin piirteet, ja mikä erottaa sen siitä hieman korkeammasta kerrostumasta, jota Kroker ja Weinstein kuvailevat teoksessaan Data Trash?

Bifo: Viittaan mielelläni virtuaalisen luokan käsitteeseen, joka on luokka jota ei oikeasti ole olemassa. Se on vain sen pikkuruisen valtameren abstraktio, joka koostuu kognitiivisten työläisten tuottavista mikroteoista. Se on käyttökelpoinen käsite, mutta se ei käsitä niiden ihmisten (sosiaalista ja ruumiillista) olemassaoloa, jotka tekevät virtuaalisia tehtäviä. Virtuaalisten työläisten sosiaalinen olemassaolo ei ole virtuaalista, virtuaalisen työläisen tunteva keho ei ole virtuaalinen, joten puhun mieluummin kognitiivisesta proletariaatista (kognitariaatista) korostaakseni verkkotaloudessa mukana olevien työläisten materiaalista (tarkoitan fyysistä, psykologista, neurologista) sairautta.

MF: Postfordismin poliittinen/taloudellinen teoretisointi, jolla on paljolti juurensa italialaisessa toiminnassa ja ajattelussa 60-luvulta 70-luvulle sekä eteenpäin, on nyt vakiintunut käsitteeksi, joka kuvaa jälkiteollisia työolosuhteita. Esität tästä muunnelman, jonka mukaan tämän muutoksen täyttä poliittista dynamiikkaa ei ole vielä ymmärretty. Kuinka voimme kuvailla siirtymää "yhteiskunnallisesta tehtaasta" "onnettomuuden tehtaaseen"?

Bifo: Semiopääoma laittaa neuropsyykkiset energiat toimimaan ja alistaa ne koneelliselle nopeudelle. Se pakottaa tietomme, emotionaalisen laitteistomme seuraamaan verkkotuottavuuden rytmiä. Kybertila ylikuormittaa kyberajan, sillä kybertila on rajaton alue, jonka vauhti voi kiihtyä rajoituksetta. Sen sijaan kyberaikaa (huomion, muistin, mielikuvituksen aikaa) ei voida kiihdyttää rajan yli. Muutoin se murtuu… ja itse asiassa se on murtumassa, kaatumassa hypertuottavuuden paineen alla. Uuden talouden nykyinen kriisi on nähtävä tämän hermoromahduksen seurauksena. Olipa kerran Marx, joka puhui ylituotannosta, tarkoittaen saatavilla olevien hyödykkeiden ylimäärää, jota sosiaaliset markkinat eivät pystyneet imemään itseensä. Nykyään sen sijaan sosiaaliset aivot ovat se, jonka kimppuun hyökkää musertava huomiota vaativien hyödykkeiden tarjonta. Siksi yhteiskunnallinen tehdas on onnettomuuden tehdas: verkkotuotannon liukuhihna hyväksikäyttää suoraan virtuaalisen luokan emotionaalista energiaa. Me alamme nyt tiedostaa tämän, ja niinpä kykenemme tunnistamaan itsemme kognitaareiksi. Liha, keho, halu - pysyvässä sähköteloituksessa.

snafu: Kirjassasi tämä pohdiskelu avaa kiinnostavan heijastuman vapaan ja tuottavan ajan suhteesta, joka on kokenut mutaation. Fordistisessa tehtaassa työaika on toistavaa ja vieraannuttavaa. Työläiset alkavat elää toisaalla heti kun pääsevät työpaikoiltaan. Tehdas on taistelussa työläisen "luonnollisten halujen" kanssa. Toisaalta, postfordistisessa mallissa tuottavuus liittää itseensä työläisen sosiaaliset ja psykologiset kapasiteetit. Tällä tavoin vapaa-aika menettää kiinnostavuuttaan lisääntyvässä määrin, sen hyväksi mitä nimität nykyaikaiseksi työn "reaffektivisaatioksi" (affektien, ts. tunnetilojen, tuottamisen lisääntyvä liittäminen työprosessiin). Toisaalta kuvaat verkkotaloutta valtavaksi "aivonsyöjäksi". Kysymykseni koskee tähän kaksoisliikkeeseen upotettua ilmeistä ristiriitaa. Kuinka on mahdollista, että ihmiset ovat samanaikaisesti sekä niin kiinnittyneitä työhönsä että niin sen uuvuttamia? Mitkä ovat ne psykologiset syyt, jotka ajavat ihmiset rakentamaan omat häkkinsä?

Bifo: Jokainen verkkotaloudessa mukana oleva henkilö tuntee tämän paradoksin erittäin hyvin. Kyseessä on sosiaalisen identiteetin paradoksi. Meitä motivoi sosiaalinen roolimme, koska aistillinen elämä on yhä anorektisempaa, yhä virtuaalisempaa. Toisaalta koemme oman elämämme epäaistillistamista, koska olemme niin pakkomielteisen kiintyneitä sosiaaliseen suoriutumiseemme. Tämä on taloudellisen kiristyksen seurausta, päivittäisen elämän hinnan kasvun seurausta: on tehtävä enemmän ja enemmän töitä saadakseen tarpeeksi rahaa sen kalliin elämäntavan kustantamiseen, johon olemme tottuneet. Kyseessä on myös seuraus kasvavasta halujen investoimisesta sosiaalisen suoriutumisen, kilpailun ja tuottavuuden kentällä.

MF: Millä tavoin "kognitariaatin liikkeen" ihmiset kehittävät vastarinnan, järjestäytymisen ja solidaarisuuden muotoja, jotka liikuttavat kontrollin ratkaisumenetelmiä heidän omaksi edukseen? Tai toisin sanoen, missä muodoissa onnellisuuden tuotanto saattaisi ilmetä?

Bifo: Vastarinta on residuaalista, jäännösmäistä. Jotkut ihmiset kehittävät yhä sosiaalisia verkostoja, kuten sosiaalikeskukset Italiassa: paikkoja joissa tuotanto, vaihto ja jokapäiväinen elämä ovat suojattuja lopulliselta hyödykkeellistämiseltä, mutta tämä on jäännöstä menneeltä proletaarisen yhteisön aikakaudelta. Tämä perintö on pelastettava, mutta en näe tulevaisuuden tulevan tällaisesta vastarinnasta. Näen tulevaisuuden yhdistelmän prosessissa. Näen tämän kaikkialle maailmaan leviävän liikkeen, Seattlen mellakoista saakka, kognitiivisen työn itseorganisaation globaalina liikkeenä. Tiedättehän, en pidä tätä liikettä vastarintana globalisaatiota vastaan. En laisinkaan. Tämä on globaali liike suuryritysten kapitalismia vastaan. Ongelma on tässä: mistä se saa voimansa? Mielestäni tämä ei ole marginalisoitujen, työttömien, maanviljelijöiden tai tehtaidensa paikoiltaansiirtämistä vastaan taistelevien teollisten työläisten liike. Kyllä, nämä ihmiset ovat kaduilla osana liikettä. Mutta liikkeen ydin asustaa kognitiivisen työn maailmanlaajuisessa, tietoisessa itseorganisaatioprosessissa, kiitos Internetin. Liike edustaa, minun näkökulmani mukaan, verkon tekno-sosiaalisten pintojen tietoista uudelleenmuokkaamista, jota toteuttavat kognitaarit. Tiedemiehet, tutkijat, ohjelmoijat, mediatyöläiset, jokainen verkostoituneen yleisen älyn (general intellect) lohko tulee polarisoimaan (asettamaan vastakohtaisuuksia) ja muotoilemaan uudestaan tietoaan, luovaa toimintaansa.

MF: Olit mukana OECD:n vastaisissa mielenosoituksissa Bolognassa. Mitkä ovat tässä liikkeessä ja muualla kehittymässä olevista taktiikoista ne, joita pidät käyttökelpoisimpina? Mitkä ovat taktiikoista ne, jotka ehkä liittävät kognitariaatin toisiin yhteiskunnallisiin ja poliittisiin virtauksiin?

Bifo: En usko, että kadut ovat paikka, jossa liike tulee kasvamaan. Kaduilla se syntyi symbolisesti. Katumellakka on ollut symbolinen sytytin, mutta verkkomellakka on todellinen muutoksen prosessi. Kun 80 000 ihmistä toimi Seattlen kaduilla, 3-4 miljoonaa ihmistä (ne jotka olivat virtuaalisessa kontaktissa mielenosoituksiin, kiitos Internetin) osallistuivat maailmanlaajuiseen virtuaaliseen tapaamiseen keskustellen ja lukien. Kaikki nämä ihmiset ovat kognitariaattia. Olen siis sitä mieltä, että globaali liike suuryritysten kapitalismia vastaan on täysin oikeassa kun se menee kaduille, järjestäen blokkauksia kuten Seattlessa, Prahassa, Bolognassa, Quebec Cityssä ja Genovassa. Mutta tämä on vain symbolista toimintaa, joka on polttoaineena todelliselle sabotaasin ja uudelleenmuotoilun liikkeelle, jota täytyy organisoida jokaisessa laboratoriossa, jokaisessa paikassa jossa kognitaarit tuottavat ja luovat sosiaalisen kudoksen teknisiä pintoja. Teollinen työväenluokka tarvitsi poliittisen puolueen organisoidakseen autonomiaa, kamppailua, itseorganisaatiota ja yhteiskunnallista muutosta. Verkostoitunut kognitariaatin luokka löytää itseorganisaation välineen samasta verkostosta joka on myös riiston väline. Mitä kaduilla tapahtuvien kamppailujen muotoihin tulee, mielestäni meidän pitäisi olla varovaisia. Tämä liike ei tarvitse väkivaltaa, se tarvitsee älyllisen työn prosessissa kasvavan piilotetun konfliktin teatralisaatiota. Kunhan älyllinen työ on organisoitua ja tietoisesti hallittua, se voi olla hyvin keskeyttävää kapitalistisen komennon kannalta. Lisäksi se voi olla hyvin käyttökelpoista teknologian ja sen yhteiskunnallisen käytön suhteen uudelleenmuotoilun kannalta.

snafu: Haluaisin tietää, mitkä ovat mainitsemasi jokaisessa laboratoriossa tapahtuvan vastarinnan avainsanat, ja kysyä, mitä ovat "yhteiskunnallisen kudoksen tekniset pinnat". Erityisesti haluaisin ymmärtää, viittaatko esimerkiksi ei-omistusoikeudellisiin järjestelmiin kuten Linuxiin mainitessasi nämä tekno-sosiaaliset pinnat, vai onko sinulla joku laajempi näkemys. Lisäksi kysyisin, edustavatko freeware-ohjelmien jaettu tuotanto tai open source -ohjelmat siirtymää pois kapitalismista vai kohtaammeko vain uusimman, kaikkein sopivimman kapitalismin muodon tässä historiallisessa vaiheessa. Minun tietääkseni myös armeijan osastot ja suuryritykset käyttävät ja kehittävät ilmaisia software-ohjelmia siinä missä hakkeripiiritkin…

Bifo: Itse asiassa en näe asioita tällaisella antagonistisen dialektisella tavalla. Tarkoitan sitä, että mielestäni freeware ja open source eivät ole kapitalismin alueen ulkopuolella. Samalla tavoin en katso, että työläisten kollektiivinen lakko ja itseorganisaatio vanhassa fordistisessa tehtaassa olivat kapitalismin alueen ulkopuolella. Mikään ei ole kapitalismin alueen ulkopuolella, koska kapitalismi ei ole dialektinen totaliteetti, jonka voisi musertaa jokin uusi totaliteetti (kuten kommunismi tai joku vastaava). Pääoma on sosiaalisen toiminnan kognitiivinen kehikko, semioottinen kehys, joka on upotettu sosiaaliseen psyykeeseen ja inhimilliseen teknisyyteen. Kamppailu kapitalismia vastaan, työstä kieltäytyminen, väliaikaiset autonomiset vyöhykkeet, open source ja freeware… Kaikki tämä ei tarkoita uutta totaliteettia, vaan se on dynaaminen uudelleenyhdistely, joka sallii ihmisten löytää autonomista tilaansa ja työntää kapitalismia kohti edistyksellistä innovaatiota.

snafu: Myös eräs toinen kysymys koskee verkkoa. Sitä voidaan käyttää itseorganisaation välineenä, mutta se on myös tehokas kontrollin väline. Oletko sitä mieltä, että verkossa on nousemassa esiin uusia elämänmuotoja? Tarkoitan sitä, että voiko verkko taata sellaisen uuden poliittisen tietoisuuden nousun, joka on verrattavissa aiempiin massapuolueiden mukana kohonneisiin tietoisuuksiin. Tällä hetkellä globaalit verkostot kuten Indymedia säilyvät pikemminkin informaatiovaihdon foorumeina kuin todellisina tuen, koordinaation rakenteina tai todellisina yhteistyön tasoina. Näetkö kognitaarien verkoston kehityksen siirtymänä tiedon jakelun keinosta pysyvään rakenteeseen? Kuinka eri yhteisöt - kuten hakkerit, aktivistit, verkkotaiteilijat, ohjelmoijat, verkkosuunnittelijat - tulevat määrittelemään yhteistä esityslistaa? Tällä hetkellä kukin näistä vaikuttaa olevan varsin jumiutunut omiin asioihinsa, jopa silloin kun he ovat samalla sähköpostilistalla…

Bifo: Verkko on vastasyntynyt alue ja se ei ainoastaan tule vaikuttamaan tietoiseen ja poliittiseen käyttäytymiseen vaan se tulee myös rajaamaan uudelleen antropologiaa ja tietoa. Internet ei ole poliittisen organisaation keino (väline) ja se ei ole informaation keino (väline). Se on julkinen alue, antropologinen ja kognitiivinen ympäristö… Internet on samanaikaisesti sekä sosiaalisen tuotannon että itseorganisaation paikka.

MF: Lontoon keskustan vappumielenosoituksen jälkeen, tapahtuman jälkeen jossa useampi tuhat poliisia piti samaa määrää mielenosoittajia karsinassa useita tunteja, mieleeni tulee ajatus, että aivan kuin poliisi pyrkisi opettamaan ihmisille, että paikalleen pysähtyminen on virhe. Varmasti kuitenkin uusia kollektiivisen liikkumisen tapoja keksitään ja monia niistä kokeillaan kaduilla. Mutta ehkä joidenkin virtausten keskuudessa esiintyy myös vastahakoisuutta tai hermostuneisuutta sen suhteen, että tehtäisiin jotain konkreettista, että käytettäisiin valtaa tavalla, joka riskeeraisi niiden määräysten toiston, joita olemme kokeneet. Toisaalta voidaan sanoa, että lauhkeus on voimaa (jos se ei ole ainoastaan epämääräisen moraalisen huolen ilmaisua) mutta toisaalta se voidaan ymmärtää juuri sen tietoisuuden tuloksena, joka ihmisillä on toiminnastaan, aina sekoittuneena välillisen toistamisen monitasoiseen verkostoon. Keskitetyt verkostot, jotka kerrostavat ja vangitsevat ihmisiä, mutta myös verkostot, jotka samanaikaisesti sekä sallivat itsenäistä sekoittumista että sisältävät, kuten sanot, "riistoa". Ottaen huomioon tämän, mitkä ovat ne tavat, joilla väität "verkkomellakan" luovan muutoksia tai käyttävän poliittista voimaansa?

Bifo: Näen kaksi erilaista (ja toisiinsa liittyvää) globaalin kapinan tasoa: toinen on symbolinen toiminta joka tapahtuu kaduilla, toinen on kognitiivisen työn, tiedemiesten, tutkijoiden itseorganisaatio, joka saattaa kognitiivisen tuotannon tulokset julkisesti käytettäviksi, päästäen ne suuryritysten hallinnan lukosta. Tämä saattaa kuulostaa paradoksaaliselta. Fyysinen toiminta, joka kohtaa poliisit kaduilla - IMF:n, WTO:n ja G8:n ikkunoiden alla ulvominen - tämä on vain sen todellisen muutoksen symbolinen liipaisin, joka tapahtuu älyllisessä ympäristössä, hauraassa ja ilmavassa kybertilassa.

Käännös: Markus Termonen